Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) nojalla on annettu ympäristöministeriön asetus uusien rakennusten energiatehokkuudesta (1010/2019, Suomen rakentamismääräyskokoelma), joka edellyttää pääsääntönä, että rakennukset varustetaan energiankäytön mittauksella tai mittausvalmiudella siten, että rakennuksen eri energiamuotojen käyttö voidaan helposti selvittää.
Isännöitsijä huolehtii kiinteistön ja rakennuksen pidosta ja hoitaa yhtiön muuta päivittäistä hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti (AOYL 7:17 §). Käytännössä isännöitsijän tehtävänä on muun muassa vastikkeiden, vuokrien ja kiinteistön muiden tuottojen perimisestä sekä kulujen maksamisesta sekä muiden sopimus- ja viranomaisvelvoitteiden hoitamisesta huolehtiminen. Hallitus valitsee isännöitsijän ja päättää isännöitsijälle maksettavasta palkkiosta. Asunto-osakeyhtiölaissa on vain joiltakin osin säädetty taloyhtiön hallinnon hoitamiseen liittyvistä palveluista (mm. isännöitsijäntodistuksen antaminen, yhtiökokousasiakirjojen ja pöytäkirjojen lähettäminen) perittävistä erillisistä kohtuullisista palkkioista (AOYL 6:22 § ja 7:27.3 §).
Jos mittareiden asentaminen vaatimusten mukaisiksi ei ole kohtuullisin toimenpitein ja kustannuksin tehtävissä, taloyhtiöt voivat harkita luopuvansa mittareiden käytöstä vedenkulutuksen laskutusperusteena. Edellä asunto-osakeyhtiölaista (AOYL 6:34.1 §) mainitun perusteella tätä tarkoittavan yhtiöjärjestyksen muutoksen (ts. muutos mittareista henkilöluvun mukaisesti perittävään vesimaksuun) on katsottu vaativan määräenemmistöpäätöksen lisäksi kaikkien osakkeenomistajien suostumuksen, koska vastikeperuste menee epätarkempaan suuntaan.
Energiatehokkuuslaissa säädetään mittauksen järjestäjälle, eli energian toimittajalle, velvollisuus hinnaltaan kilpailukykyisen mittarin tarjoamiseen. Mittaria, joka mittaa tarkasti energian todellisen kulutuksen ja antaa tietoa kulutuksen ajoittumisesta, on velvollisuus tarjota kun 1) olemassa oleva mittari korvataan, paitsi jos se on teknisesti mahdotonta tai se ei ole kustannustehokasta ottaen huomioon pitkän aikavälin säästömahdollisuudet; 2) kyse on uuteen rakennukseen sijoitettavasta uudesta liittymästä; tai 3) kyse on sellaisesta uudesta liittymästä, joka sijoitetaan rakennukseen, johon suoritetaan maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 125 §:n mukaista rakennuslupaa tai 126 §:n mukaista toimenpidelupaa edellyttävä korjaus, jolla voi olla merkittävää vaikutusta rakennuksen energiatehokkuuteen (ETL 19 §).
Energiatehokkuusdirektiivin 9-11 artiklan muuttamisella ja täydentämisellä uusilla 9 a, 9 b, 9 c, 10 a ja 11 a artiklalla tavoitellaan energiankuluttajien aseman vahvistamista. Lämmityksen, jäähdytyksen ja kotitalouksien lämpimän käyttöveden kulutusta koskevien tietojen toimittamista parannetaan ja kuluttajien vähimmäisoikeuksia tarkkojen, luotettavien, selkeiden ja ajantasaisten tietojen saantiin vahvistetaan, etenkin kun kyseessä ovat monen asunnon rakennukset. Toteutuneeseen kulutukseen perustuvan käyttäjäkohtaisen laskutuksen lisäämisellä edistetään energiatehokkuutta ja laskutuksen oikeudenmukaisuutta. Jotta voitaisiin parantaa tietojen toimittamisen tiheyttä, komissio ehdotti käyttöön otettavaksi lämpömittareiden etäluettavuutta koskevan velvoitteen.
Mikäli kysymyksessä on suora sähkölämmitys, vastaavasti tilojen lämmitykseen ja käyttöveden lämmitykseen käytetty energia maksetaan sähkölaskulla, yleensä jokainen käyttäjä omalta osaltaan omalla sähkölaskullaan, vaikka myös yhteishankintaa jonkin verran tapahtuu.